Pari päivää on ollut jokin ihmeellinen ahdistuksenpoikanen. En viihdy täällä enää yhtään. Töissä mun motivaatio on nollan luokkaa, oon niin sanotusti lievän gonahtanut. En tiedä varmasti, mistä tää alakuloisuus on tullut loppupeleissä. Ehkä se häiritsee, ettei H ole saanut vieläkään duunia kovasta yrittämisestään huolimatta ja on sen takia hieman masentunut. Heijastuu sitten muhun. Myös tieto, että H varmaan lähtee tätä menoa kohta Suomeen takaisin, jos ei duunia löydy, häiritsee vielä enemmän. Kuten oon jo maininnut.

Tai ehkä tää työilmapiiri vituttaa ja heijastuu sitten kaikkeen muuhun. Ei täällä mikään muutu, olo on aika päähänpotkittu. Esimies puhuu yhtä ja tekee toista, millään ei tunnu olevan vaikutusta ja mut jätetään asioiden ulkopuolelle, vaikka ne koskisivat muakin. Päivät vaan harmaata massaa, alun innostus on kadonnut ties minne eikä enää jaksa penätä omia oikeuksiaan. Pääsisin tästä kyllä toisiin tehtäviin aika varmasti, mutta sekään ei huvita vaikka saisi lisää palkkaa ja paremmat edut. Mulle kuitenkin se viihtyvyys ja duunin mielekkyys on tärkeimpiä.

Osansa varmaan tekee myös elikkojenpuute. Kaamea ikävä koiria varsinkin. Välillä epätoivosena tekis mieli soittaa sinne löytöeläinkotiin ja pyytää saada takaisin se katurusseli. Tai sitten pyydystää meidän taloyhtiön roskiksissa majaileva pieni ja laiha kissa.. epätoivoista. NintenDogsikaan ei loppupeleissä oo ihan sama asia kuitenkaan.

Mun tekisi kyllä kanssa mieli takaisin Suomeen, mutta jotenkin en haluais antaa periksi vielä. Menee CV "pilalle", jos en saa tästä työsuhteesta kunnon mainintaa. Niin paljon oon kuitenkin uhrannut tänne lähtiessäni. Toki jos pääsisin vanhaan duuniin takasin, niin lähtisin ihan samantien. Ei vaan taida olla enää mahdollista. Kaduttaa ehkä lievästi. Kämppääkään ei ole, kun se on vuokralla ensi kevääseen.

Mä vaan niin toivoisin, että H saisi duunia ja sitä kautta tekemistä päiviksi, rahaa ja kavereita. Kun olisi hieman enemmän rahaa, niin voisi täälläkin tehdä enemmän ja saada hyvää mieltä vapaa-ajan aktiviteeteista. Kyllähän sitä nytkin harrastaisi, mutta ei H:lla anna luonne periksi, että mä maksan kaiken. Ollaan siksi aika paljon himassa, ja kyllähän se pidemmän päälle käy lamaannuttamaan. Tai sitten pitäis yrittää kehittää jotain vähän halvempaa tekemistä, mutta täällä Irlannissa on kyl vaihtikset aika vähissä.

Ollaan muuten tultu siihen tulokseen, että Irlanti on pakko liittää kirosanojen joukkoon. Se on vahvin kaikista mahdollisista, ultimaalisimman vitutuksen ja räjähdyksen huipentuma. Sen kun lausut, niin vauvat rupeavat itkemään ja aikuiset kavahtavat, sudet ulvovat taustalla ja ukkonen jyrähtää.

_IRRLANTI_