Tajusin juuri, että täällä tulee käveltyä yllättävän paljon. Jo pelkästään duunista kotiin on matkaa 4 kilometriä ja toi matka tulee taitettua about päivittäin suhteellisen ripeään tahtiin. Tänäänkin kävelin ensin himaan ja sitten lähdin hakemaan postista pakettia ja juoksin samalla lenkin, siitäkin tuli arviolta 4 kilsaa tai vähän yli. Mutta silti tuntuu perse vaan leviävän, tarvitsis päästä eroon tästä sokerihimosta tai rupean muistuttamaan paikallisia liikaa.

Täällä ei kyllä liikuntaa pahemmin harrasteta. Ei näy lenkkeilijöitä tai huvikseen ulkoilijoita, kuntosaleja ei ole pahemmin, joukkuelajeja harrastetaan harvassa. Minimaratoneja pidetään yksi kesässä ja sekin on vain naisille. Joutui muuten pikkasen repeilemään tuon maratonin loputtua. Vastaan tuli monia kymmeniä hikoilevia, isoja naisia, kaikilla kaulassa jotkut mitalit ja valtaosa mätti sipsejä tai joitain karkkeja naamariinsa. Pitihän sitä toki palkita itsensä "hurjan" lenkin jäljiltä.

Day 27 - Me ajateltiin Renzon kanssa tehdä ihan tapa siitä, että käydään täällä leffassa katsomassa vaan ne huonoimmat pätkät. Nytkin oli tarkoitus mennä stiigaan District 13, mutta koska se alkoi niin myöhään niin vaihdettiin se sitten Piraatteihin. Harmi vaan, että Piraatit olivat just alkaneet, ja seuraava näytös olis ollut taas vähän liian myöhään. Mitä jäi jäljelle? Superman ja Stormbreaker. Valittiin Stormbreaker, oli aika nappivalinta. Salissa pelkkiä kersoja meidän lisäksi. Hehkutettiin.

Day 29 - Juhkin, Assun ja Assun vaimokkeen tuparit.Oli muuten siisti kämppä siistillä alueella, ei näyttänyt yhtään Irlannilta. 10 minuuttia ytimestä taksilla. Rantatie, palmuja, hulppeita omakoti- ja rivitaloja.. tyyppien kämpän vessasta näköala vastapäiseen linnaan. Kämppäkin oli aika hieno, uusi ja valkoiset sisäseinät, huonekalut minimalistista designia. Kaikista paras oli kuitenkin keittiön laatikostot. Paiskaat ne kiinni miten lujaa tahansa, niin eivät silti pamahda kiinni. Niissä oli jotkut ihmeelliset stopperit, vauhti hidastui viimesenteillä ja laatikko liukui hiljaa kiinni. Sillä piti sitten hieman leikkiä tietenkin.

Tuparit olivat jees, oli hauskaa ja syötävää riitti. Ja kun lauantai oli, niin pitihän meidän toki lähteä sitten ytimeen baariin. Mä vein köyhimykset Dandelioniin, kun eivät siellä olleet aikaisemmin käyneet eikä sinne maksa mitään ineen. Ilta meni ihan jees, mitä nyt Hissa taas kännipäissään kävi sotkemassa mun tukkani ja mun piti tietenkin leikkiä suuttuvani saadakseni mahdollisimman paljon hupia irti Hissasta. Se oli ihan raasuna, yritti kaikin keinoin saada mua leppymään. Sen jälkeen kun se oli jo hartiahierontaa yrittänyt, niin mun oli pakko paljastaa kusettaneeni sitä koko ajan. Siltikin se vielä baarista kotiin lähtiessä oli vähän hämillään, ja  vaikka mä kuinka väitin ettei oo nälkä, niin se silti kävi salaa hakemassa mulle Mäkistä nugetit. On se omalla tavallaan aika liikkis.

Day 31 - Pankkiasiointi on täällä kyllä edelleenkin ehkä eniten syvältä. Viime viikolla tuli nätisti kirjeitse kaikki tarvittavat tilpehöörit, eli eikun pankkiin siirtämään rahaa Suomen tilille. Sitä varten piti täyttää lomake ja jonottaa tiskille. Harmi vaan, että jonotin ensin väärälle tiskille. Kiva, että tälle tiskille oli edellisellä viikolla neuvonut jonottamaan täti, joka nyt sanoi mun olevan väärällä tiskillä. Onneksi oikealla tiskillä ei ollut paljoa jonoa.. innolla odotan, kauanko siirto tulee kestämään, sillä ensin luvattiin kolmessa päivässä ja nyt sanottiin kestävän viisi päivää. 10 on siis varmaankin lähempänä totuutta.

Tämän jälkeen jouduin jonottamaan vielä kolmannellekin tiskille, jotta sain jätettyä pankille anomuksen nettipankkitunnuksista. Nyt sitten odotellaan enää kotiin kirjettä, jossa on puhelinnumero. Siihen numeroon kun soitat, niin sen jälkeen sulle soitetaan jossain välissä takaisin ja kysytään turvakysymyksiä. Sun täytyy niihin osata vastata, ennen kuin suostuvat lähettämään sulle tunnukset. On se niin ihanan helppoa, Suomessa sulle oikein tyrkytetään tiliä ja kaikkea mahdollista oheissälää, täällä joudut alentumaan ties miten alhaisiin tekoihin jotta saisit edes perustilin avattua.

Day 34 - Luojan kiitos on jo torstai, mä olen aivan loppu. Tänään tuli ehkä ensimmäinen päivä, kun iski oikea ahdistus ja fiilis, että pakko päästä täältä paskasta takaisin Suomeen. Duunissa tuli vaan lisää schaibaa ja sellaisia hommia niskaan, joista mulla ei ole hajuakaan kuinka ne hoitaisin. Saaniskin sai tänään ylennyksen ja pääsee sen kunniaksi koulutukseen Suomeen, mäkin haluaisin.. kamala ikävä omaa kotia. Vituttaa tää soluasuminenkin, ei täällä uskalla olla kuin himassaan ja sitten on tuo yksi esko, joka vaan perseilee. Onneksi enää pari viikkoa, niin saan palan hyvää oloa tänne ja kolme, kun pääsee omaan kämppään.